Talent Times - Intergalaktisen kykyjenetsinnän erikoisnumero - No.1

Kilpailuinfo

Hyvällä työhakemuksella olet lähempänä voittoa

Tähtitiimi on kuvitteellinen projekti ja todellisuudessa kuuhun (Der Mond) ei näillä näkymin ole suunnitteilla korkean teknologian loma- ja kongressikeskusta. Kuun tummia alueita kutsutaan meriksi ja Mare Orientale sijaitsee nimensä mukaisesti kuun idässä. Tähtitiimi ja siihen liittyvä rekrytointi ovat osa Opetushallituksen hallinoiman Europass-järjestelyn markkinointikampanjaa. Tähtitiimiin ei olla palkkaamassa työntekijöitä, mutta työhakemuksen lähettäneet ovat mukana kilvoittelemassa palkinnoista.

Tähtitiimi 2010 on kilpailu ja arvonta. Kampanja on käynnissä 1.11. - 12.12.2007.

Kampanjan tarkoitus on tutustuttaa opiskelijoita työnhakuun ja nostattaa tietoisuutta Europass-järjestelystä. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni käyttämään Europassia ja ohjata osaajat aloittamaan oman Europassinsa rakentamisen tekemällä omat Europass-ansioluettelonsa.
Europassi on henkilökohtainen asiakirjoista koostuva kansio, jonka avulla osaajat voivat esitellä tutkintonsa ja pätevyytensä työnhaussa tai koulutukseen pyrittäessä.

Kilpailun säännöt >>

 

Voittajat valitsee asiantuntijoista koostuva tuomaristo

Valintakriteerit ovat kyky esittää osaamisensa vakuuttavasti, luovuus ja innovatiivisuus ansioluettelon laatimisessa sekä kyky sovittaa omat tiedot ja taidot osaksi tiimiä ja annettua tehtävää. Kilpailun tuomaristo muodostuu suomalaisista Europassin ja työelämän asiantuntijoista.

Tuomariston esittely >>

Palkinnot ovat tavoittelemisen arvoisia

Kilpailussa palkitaan kuusi parhainta työhakemusta tehnyttä osanottajaa 150 €::n arvoisella Stockmann-tavaratalon lahjakortilla. Voittajat valitsee tuomaristo. Lisäksi viikoittain arvotaan kuusi kappaletta Tähtitiimi-lahjapaketteja kaikkien kampanjasivustolle yhteystietonsa jättäneiden kesken.

Palkinnot >>

 



Etusivulle